Avainsana-arkisto: some

Uusin asiakaslehtemme, ole hyvä!

10.6.2015

Miten somea voi hyödyntää oman osaston ohjelmassa, vaikkapa osastokilpailussa? Mitä kansainvälisen kongressin saaminen Suomeen vaatii? Millainen on messujen myyntipäällikön päivä?

Näistä ja monista muista tapahtumamaailman ilmiöistä voit lukea uusimmasta Kasvokkain-lehdestämme. Tästä selaamaan: http://issuu.com/messukeskus/docs/kasvokkain_2_2015

KANSI

Päiväni Bisness Hippinä

7.4.2015

Unelmia, tunteita, elämyksiä, kokemuksia ja visuaalisuutta. Kuulostaako tutulta? Niin minustakin. Näistä asioista on kyse niin sisältömarkkinoinnissa kuin Messukeskuksen ydinviestissäkin. Ja tietysti myös meidän tapahtumissa!

Ensimmäistä kertaa järjestetty PING (People-Interest-Network-Gathering) järjestettiin perjantaina 27.3. risteillen Tallinnaan ja takaisin. Tapahtuma kokosi yhteen sisällöntuottajia eli kokeneita Content Guruja ja heistä kiinnostuneita yrityksiä eli Bisness Hippejä. Tavoitteena oli sisältömarkkinoinnin kehittäminen molempia tahoja palvelevalla tavalla. Asetelma oli mielenkiintoinen ja useiden orastavien yhteistyökuvioiden lisäksi tapahtuma tarjosi ruhtinaallisen annoksen inspiraatiota ja motivaatiota markkinoinnin luovien ratkaisujen hyödyntämiseen.

Ping

Bloggaajat ovat saaneet Suomessa uskottavaa jalansijaa perinteisen median rinnalla, ja kuten tiedämme, suositus on tehokkaampi kuin ostettu ilmoitus. Messukeskuksen tapahtumamarkkinoinnissa yhteistyö bloggaajien kanssa on jo jalkautunut osaksi työnkuvaa. Me tarjoamme bloggaajille kattavat palvelut sekä mahdollisuuden olla osana valtamediaa. Koska bloggaajalle ei voi sanella, mitä hän kirjoittaa, paras käyntikorttimme on antaa hänelle kokemusrikas päivä messuilla.

Maailmalla suureksi mediaksi on noussut myös Instagram. Meillä Instagram-kulttuuri on vasta aluillaan ja ammattinimikkeellä Instagrammaaja toimii suomessa vain muutama ihminen. Kyseinen palvelu on mielenkiintoinen media, koska Instagramissa kaikki perustuu unelmiin, inspiroivaan sisältöön ja toistaiseksi vielä vapaaehtoisuuteen.

Instagrammaajat kaipaavat kokemuksia, elämyksiä ja tietoa heitä kiinnostavista asioista. Vaikka unelmointi tapahtuukin bittimaailmassa, on Messukeskus heillekin yksi suuri elämysten, kokemusten, tiedon ja inspiraation lähde. Meillä on paljon tarjottavaa instagrammaajille – kuten myös tubettajille ja muille somettajille. Somessa kasvaa tuleva messukävijäkansa.

BusinessHippieSisältömarkkinoinnissa ei ole kyse tuote-esittelystä tai tapahtuman kuvaamisesta. Siinä on kyse tunnelmasta, unelmista, löydöistä, hyvästä olosta, inspiraatiosta ja monipuolisista uusista oivalluksista. Nimenomaan tätä sisältöä Messukeskus tarjoaa kävijöilleen kohtaamisten ja elämysten kautta.

Meillä kaikilla markkinoinnin ammattilaisilla on uusi mahdollisuus: Tehdään sisältömarkkinoijista bisneksemme omia brändilähettiläitä.

Salla Airaksinen, markkinointisuunnittelija, kävijämarkkinointi

Lue uusin Kasvokkain verkossa

Saako somesta potkua messukampanjaan? Millaisin kikoin KTM Nordic pysäytti messukävijät MP-messuilla? Miten Slushin festarimeininki syntyi? Asiakaslehtemme uunituore numero on nyt selattavissa myös verkossa.

Lue Kasvokkain 1/2015: http://issuu.com/messukeskus/docs/kasvokkain_1_2015

Kasvokkain_1_2015_kansi

Yhdistä messut ja some – 9 vinkkiä

Mobiililaitteiden avulla somettaminen messuosastolla on helppoa.

Mobiililaitteiden avulla somettaminen messuosastolla on helppoa.

3.3.2015

Tapahtumamarkkinointi synnyttää kiinnostavaa sisältöä yrityksesi muuhun markkinointiviestintään ja mahdollistaa aidon vuoropuhelun asiakkaiden kanssa.

Valjasta messukäyttöön kaikki ne some-kanavat, joita yrityksesi muutenkin käyttää.  Hyödynnä myös Messukeskuksen ja tapahtuman some-kanavat ja hashtagit.

1. Luo ennakkopöhinää. Kerro tarinoita messuille valmistautumisesta, tee juonipaljastuksia osaston sisällöstä. Kuva ja video kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.
2. Kysy vinkkejä asiakkailtasi, mitä he haluaisivat nähdä osastollasi. Nojaa somen sosiaalisuuteen ja kannusta vuoropuheluun ja kommentointiin.
3. Osallistu aktiivisesti toimialasta käytäviin keskusteluihin eri somekanavissa. Nostata messuhypeä hehkuttamalla kuumia jatkokeskusteluja osastollasi.
4. Kutsu nykyiset ja potentiaaliset asiakkaasi osastolle. Voit käyttää kilpailuja tai Facebookiin luotavaa tapahtumaa.
5. Someta myös messujen aikana. Kerro osaston tunnelmista tai paljasta messusattumuksia kulissien takaa.
6. Järjestä kilpailuja. Palkitse esimerkiksi päivän paras twiitti tai kuva. Älä unohda #hashtageja eli tunnisteita, ja kerro ne selkeästi osastolla.
7. Kerää kiinnostavaa materiaalia. Ota kuvia ja videoita myös myöhempää käyttöä varten. Muista pyytää lupa osastovieraiden kuvaamiseen ja kerro heille, miten aiot kuvia hyödyntää.
8. Älä unohda bisnestä. Tee somekontakteistasi ostavia asiakkaita. Kutsu heidät messujen jälkeen ostoksille tai neuvotteluun. Somen kautta tavoitat myös ne, jotka eivät ehtineet osastollesi.
9. Kerää palautetta. Rohkaise keskusteluun, ideointiin ja rakentavan palautteen antamiseen myös tapahtuman jälkeen.

Riikka
tiedottaja, joka painii työkseen myös somen kimpussa

Sisustusbloggaajien kanssa kohti entistä parempaa Habitarea

Habitare lähtee ensi syksynä irtiottoon. Teeman mukaisesti tarkoitus on irrottautua totutusta, arjesta ja lamasta. Luvassa on uusia erikoisnäyttelyjä ja teema-alueita. Myös sijoittelua on muutettu ja Antiikki ja ArtHelsinki ovat ottaneet oman irtiottonsa yläkerran halleista. Ensi syksynä kaikki eri tapahtumat löytyvät samasta tasosta.

Kutsuimme joukon sisustusbloggaajia tapaamaan meitä, Habitaren tekijöitä, ja miettimään kanssamme, mitä kaikkea Habitaressa voisi olla. Ilahduttuvan moni vastasi kutsuumme. Illan aluksi pääsimme kurkistamaan kulissien taakse. Kalustevarastokierroksella opimme muun muassa, että talosta löytyy yhteensä 7000 tuolia ja valtava määrä messumattoa lähtee käytön jälkeen kierrätykseen.

2082013 MESSUKESKUS Brandikuvaus  KUVA: Riitta Supperi

Omaa huimapäisyyttään sai testata seiskahallin katonrajan huoltokäytävillä, jossa 26 metrin korkeudesta katsastettiin, kuinka superenduroradan rakennus alhaalla hallissa sujui.

IMG_0792
Kierroksen jälkeen Fazer Café tarjoili ihania herkkuja ja kahvilan sisustuksesta vastannut senior designer Aino Brandt Koko3-toimistosta kertoi kahvilan palkitun sisustuskonseptin taustoista. Erityisesti barcelonalaisen Marset-perheyhtiön tuotantoa olevat valkoiset Pleat box -kattovalaisimet herättivät ihastusta vieraissamme.

FazerKuvapankki_FazerCafe_Sisustus_1

FazerKuvapankki_FazerCafe_3
Herkuttelun jälkeen 5-6 hengen pienryhmissä ideoitiin Habitareen sisältöä ja mietittiin bloggareiden roolia tapahtumassa. Reilu puolen tunnin ideointi tuotti lähes 40 ideaa, joista toistakymmentä on toteuttamiskelpoisia jo tulevassa tapahtumassa.

Käy kurkistamassa illan kuvasatoa Instagrammissa, #habitare2015 ja kirjaa jo kalenteriisi ensi syksyn Habitataren yleisöpäivät, 10. -13. syyskuuta, jolloin pääset itse näkemään, että miltä uudistunut Habitare näyttää.

Annika, Habitaren markkinointisuunnittelija

Mikkelin idylliä ihastellaan Koreassa

Kuva: Nick Burns

Bloggaajien some-kanavat ovat koko ajan käytössä. Kuva: Nick Burns

Matkamessujen kutsumat yli 40 kansainvälistä bloggaajaa kiersivät viime viikolla paitsi Matkamessuilla, myös eri puolilla Suomea. Seikkailuiden lomassa maailmalle on jo lähtenyt tuhansia twiittejä ja kuvia Instagramissa. Tämä on vasta alkua, sillä hektisen Suomi-viikon jälkeen bloggaajat aloittavat ”oikean työnsä”, eli kaiken näkemänsä ja kokemansa muokkaamisen tarinoiksi blogeihinsa. Viikon tapahtumista riittää satoa useisiin postauksiin.

Bloggaajilla on uskollisia faneja ja satunnaisia lukijoita. Matkamessujen blogiohjelmaan Nordic Bloggers’ Experienceen osallistuneilla bloggaajilla on puoli miljoonaa seuraajaa sekä Twitterissä että Facebookissa, ja Instagramissakin reilusti yli 300 000. Lukijoita blogeilla on huikeat 2,5 miljoonaa. Tarinoita Mikkelistä ja muualta Suomesta luetaan kevään aikana ympäri maailmaa, mm. Koreassa ja Australiassa.

Kuva: Helena Gunnare.

Bloggaajat Porvoossa. Kuva: Helena Gunnare.

Useiden somekanavien käyttö rinnakkain antaa bloggaajille mahdollisuuden erilaisen materiaalin jakamisen. Kiinnostavimmat tarinat leviävät verkostossa eteenpäin kavereille, kavereiden kavereille ja tuiki tuntemattomille.

Blogit ovat ikiaikaisen leirinuotioperinteen digitaalinen jatke. Ne mahdollistavat hauskojen tai koskettavien tarinoiden kertomisen, mutta ne kuljettavat mukanaan myös valtavan lastin faktaa. Blogit ovat suosittuja tietolähteitä, koska omakohtaisia kokemuksia pidetään luotettavana tietolähteenä – myös muilla aloilla kuin matkailussa.

Bloggaajilla on Suomi-viikolta valtavasti materiaalia - kuvia ja kokemuksia. Kuva: Helena Gunnare.

Bloggaajilla on Suomi-viikolta valtavasti materiaalia – kuvia ja kokemuksia. Kuva: Helena Gunnare.

Messukeskuksen kaikissa yleisötapahtumissa käy kymmeniä bloggaajia, jotka tuovat julkisuutta paitsi tapahtumille, myös näytteilleasettajille. Seuraavan kerran kun kohtaat bloggaajan, ota hänet avoimin mielin vastaan ja pohdi, mikä olisi teille molemmille paras tapa hyötyä yhteistyöstä.

Riikka, tiedottaja

Mobiilisovelluksella messuista enemmän irti

Huomenna yleisölle avautuvilla Matkamessuilla on käytössä näppärä mobiilisovellus, joka opastaa oikealle osastolle ja ohjelmapisteeseen messuvilinässä. Sovellus kertoo myös ravintolapisteet ja muut Messukeskuksen palvelut.

IMG_2948    IMG_2949

Sovelluksen avulla kävijä saa enemmän irti messuista. Matkamessuilla on tuhat näytteilleasettajaa ja valtavasti ohjelmaa, ja sovellus auttaa kävijää löytämään niiden joukosta juuri ne itseä kiinnostavat asiat. Kätevään ”Minun matka” -osioon – digitaaliseen messukassiin – voi napsia talteen itseä kiinnostavat osastonumerot ja ohjelmat ja vaikka merkitä ne muistutuksiksi.

IMG_2952

Matka-sovellus tuo kännykkään myös kiinnostavia tarjouksia ja kuponkietuja. Matkamessuille osallistuva näytteilleasettaja voi lähettää viestejä osastoaan lähestyvien messuvieraiden puhelimiin. Spämmipostia ei tarvitse pelätä, viestit voi tilata vain itselle kiinnostavista teemoista. Tarjousten saamiseksi kannattaa kytkeä puhelimen Bluetooth-toiminto päälle.

IMG_2950

Latauslinkit eri puhelimiin löytyvät Matkamessujen etusivulta www.matkamessut.fi

Tavataan messuilla!

Tarja, viestintäpäällikkö