Avainsana-arkisto: kohtaamismedia

Hyvää syntymäpäivää, Messukeskus!

19.10.2015

Suomen Messut Osuuskunta, joka nykyisin tunnetaan Messukeskuksena, perustettiin lokakuisena sunnuntaipäivänä 19.10.1919. Tänään juhlistamme yrityksemme 96-vuotispäivää ja sen kunniaksi herkuttelemme vanhoilla messukuvilla. Niissä on hurmaavaa ajan patinaa vai mitä?

1920_liuku

Ensimmäisten messujen vetonaula Johanneksen kirkon kentällä vuonna 1920 oli liukumäki. Kerrotaan, että osuuskunnan silloinen johtaja oli innokkaimpia laskijoita.

1920_heppa

20-luvun näytteilleasettaja on lähtenyt liikenteeseen ja promoaa uutuuksia Kaivokadulla, Helsingin rautatieaseman edustalla.

Vanha_Messuhalli

Kalevalan satavuotisjuhlaa vietettiin vuonna 1935. Nelipäiväinen pääjuhla pidettiin vastavalmistuneessa Messuhallissa torstaina 28. helmikuuta. Nykyisin Messuhallin tunnetaan Töölön kisahallina.

Paasikivi

Herrainmuotia 1950-luvulta. Presidentti Paasikiveä kierrätetään messuosastoilla.

Kekkonen

”Kouhasen tuosta noin ja vielä tuosta… kyllä tämä maa tarvitsee kunnollisen messukeskuksen.” Kekkonen nykyisen Messukeskuksen rakennustyömaalla Pasilassa 70-luvulla.

1985_muoti

Pirteää menoa messujen muotinäytöksessä vuonna 1985.

11_orig

Ensimmäiset Pasilassa avatut messut: Vene Båt 1975.

1985_2

Uutuudet ovat aina tulleet kauppoihin messujen kautta. 80-luvulla ihmeteltiin ensimmäisiä mikroaaltouuneja.

Oletko joskus käynyt Messukeskuksessa – näytteilleasettajana, kongressin tai juhlan järjestäjänä, messu- tai kokousvieraana? Kiitos! Olet osa Messukeskuksen hienoa lähes satavuotista tarinaa.

Tarinamme jatkuu taas ensi viikonloppuna, kun avaamme Helsingin Kirjamessut ja Viini, ruoka & hyvä elämä –tapahtuman. Tervetuloa mukaan!

Tarja, viestintäpäällikkö

Mainokset

Schwarzeneggerin kanssa lauteilla

28.4.2015

Miten uskaltautua suurin piirtein kylmiltään lavalle haastattelemaan Arnold Schwarzeneggeria, maailmantähteä, jonka on juuri tavannut ensimmäisen kerran? Entä miten pääsee sängystä ylös ja ulos aamulenkille, vaikka on marraskuu ja sataa räntää?

Kaksi melko erilaista pulmaa, joihin Henkka Hyppösellä on sama ratkaisu. Itsensä johtaminen. Menestys vaatii tekoja, ja teot vaativat itsensä johtamista, sanoo Hyppönen, moneen kertaan palkittu luova guru, joka valmensi tänä aamuna asiakkaitamme Kokoustamomme aamiaistilaisuudessa.

AA2

Tärkeintä ei ole tavoitteiden saavuttaminen vaan niiden asettaminen, hullunrohkeidenkin tavoitteiden, sillä ne antavat tekemiselle suunnan.

– Itsensä voi johtaa menestykseen vain kohtaamalla pahimmat pelkonsa ja ylittämällä omat rajansa, sanoo Hyppönen, joka viime syksynä kohtasi yhden omista peloistaan astumalla Schwarzeneggerin haastattelijana yli 5000 katsojan eteen Messukeskuksessa.

AA16

Kun pelko hiipii kantapäille ja kortisolia lorahtaa elimistöön, kannattaa muistaa Hyppösen vinkki: kovissa paineissa oppii eniten.

Parhaimmillaan voi käydä niin, että onnistuu ja menestyy. Pahimmassa tapauksessa saattaa ehkä mokata – mutta samalla oppii jotakin uutta, jota ei olisi mitenkään muuten oppinut. Itsestään ja elämästä.

AA1

Tarja, viestintäpäällikkö

Osaston aktiviteetit avain bisnekseen

13.4.2015Halli 6

Messut on elämysbisnes, jossa kävijät kulkevat kaikki aistit valppaina. Näytteilleasettajien haasteena on erottua kilpailijoista ja herättää kävijöiden huomio. Kun kävijä on houkuteltu osastolle, täytyy hänelle vielä jättää positiivinen muistijälki ja tehdä kaupat tai kerätä potentiaaliset liidit jatkomyyntiä varten.

Halli 6Osasto-aktiviteettien keksimisessä rajoituksena on oikeastaan vain oma mielikuvitus. Viime viikonloppuna järjestetyillä Lapsimessuilla näytteilleasettajat olivat heittäytyneet lasten maailmaan. Lapsimessujen yleisö on armoton – palaute tulee suodattamattomana ja heti. Niinpä osastoilla on oltava koko ajan valppaana, huomattava myös ne vanhempien taakse ujosti piiloutuvat lapset ja jaksettava hymyillä kaikille. Kun lapsi viihtyy, on vanhempien kanssa helpompi tehdä kauppoja.

Halli 6Messukeskus oli Lapsimessujen ajan jättikokoinen puuhamaa, jossa osastoille oli kehitelty uskomaton määrä erilaisia virikkeitä. Maistatuksien lisäksi lapset pääsevät jumppaamaan, pomppimaan, tanssimaan, musisoimaan, leikkimään ja laulamaan. Ja tietysti askartelemaan, tekemään välipaloja, antamaan sormenjälkensä poliisille ja istumaan paloauton kyytiin. Lisäksi pieniä vieraita viihdyttivät erilaiset maskotit.

Seuraavaa omaa messuosastoa suunnitellessa kannattaa ottaa tuumaustauko ja miettiä, voisiko osastolla tehdäkin jotain ihan muuta kuin ennen! Tärkeintä on kertoa yrityksen tarina niin, että se jää mieleen.

Lue uusin Kasvokkain verkossa

Saako somesta potkua messukampanjaan? Millaisin kikoin KTM Nordic pysäytti messukävijät MP-messuilla? Miten Slushin festarimeininki syntyi? Asiakaslehtemme uunituore numero on nyt selattavissa myös verkossa.

Lue Kasvokkain 1/2015: http://issuu.com/messukeskus/docs/kasvokkain_1_2015

Kasvokkain_1_2015_kansi

Yhdistä messut ja some – 9 vinkkiä

Mobiililaitteiden avulla somettaminen messuosastolla on helppoa.

Mobiililaitteiden avulla somettaminen messuosastolla on helppoa.

3.3.2015

Tapahtumamarkkinointi synnyttää kiinnostavaa sisältöä yrityksesi muuhun markkinointiviestintään ja mahdollistaa aidon vuoropuhelun asiakkaiden kanssa.

Valjasta messukäyttöön kaikki ne some-kanavat, joita yrityksesi muutenkin käyttää.  Hyödynnä myös Messukeskuksen ja tapahtuman some-kanavat ja hashtagit.

1. Luo ennakkopöhinää. Kerro tarinoita messuille valmistautumisesta, tee juonipaljastuksia osaston sisällöstä. Kuva ja video kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.
2. Kysy vinkkejä asiakkailtasi, mitä he haluaisivat nähdä osastollasi. Nojaa somen sosiaalisuuteen ja kannusta vuoropuheluun ja kommentointiin.
3. Osallistu aktiivisesti toimialasta käytäviin keskusteluihin eri somekanavissa. Nostata messuhypeä hehkuttamalla kuumia jatkokeskusteluja osastollasi.
4. Kutsu nykyiset ja potentiaaliset asiakkaasi osastolle. Voit käyttää kilpailuja tai Facebookiin luotavaa tapahtumaa.
5. Someta myös messujen aikana. Kerro osaston tunnelmista tai paljasta messusattumuksia kulissien takaa.
6. Järjestä kilpailuja. Palkitse esimerkiksi päivän paras twiitti tai kuva. Älä unohda #hashtageja eli tunnisteita, ja kerro ne selkeästi osastolla.
7. Kerää kiinnostavaa materiaalia. Ota kuvia ja videoita myös myöhempää käyttöä varten. Muista pyytää lupa osastovieraiden kuvaamiseen ja kerro heille, miten aiot kuvia hyödyntää.
8. Älä unohda bisnestä. Tee somekontakteistasi ostavia asiakkaita. Kutsu heidät messujen jälkeen ostoksille tai neuvotteluun. Somen kautta tavoitat myös ne, jotka eivät ehtineet osastollesi.
9. Kerää palautetta. Rohkaise keskusteluun, ideointiin ja rakentavan palautteen antamiseen myös tapahtuman jälkeen.

Riikka
tiedottaja, joka painii työkseen myös somen kimpussa

Mikkelin idylliä ihastellaan Koreassa

Kuva: Nick Burns

Bloggaajien some-kanavat ovat koko ajan käytössä. Kuva: Nick Burns

Matkamessujen kutsumat yli 40 kansainvälistä bloggaajaa kiersivät viime viikolla paitsi Matkamessuilla, myös eri puolilla Suomea. Seikkailuiden lomassa maailmalle on jo lähtenyt tuhansia twiittejä ja kuvia Instagramissa. Tämä on vasta alkua, sillä hektisen Suomi-viikon jälkeen bloggaajat aloittavat ”oikean työnsä”, eli kaiken näkemänsä ja kokemansa muokkaamisen tarinoiksi blogeihinsa. Viikon tapahtumista riittää satoa useisiin postauksiin.

Bloggaajilla on uskollisia faneja ja satunnaisia lukijoita. Matkamessujen blogiohjelmaan Nordic Bloggers’ Experienceen osallistuneilla bloggaajilla on puoli miljoonaa seuraajaa sekä Twitterissä että Facebookissa, ja Instagramissakin reilusti yli 300 000. Lukijoita blogeilla on huikeat 2,5 miljoonaa. Tarinoita Mikkelistä ja muualta Suomesta luetaan kevään aikana ympäri maailmaa, mm. Koreassa ja Australiassa.

Kuva: Helena Gunnare.

Bloggaajat Porvoossa. Kuva: Helena Gunnare.

Useiden somekanavien käyttö rinnakkain antaa bloggaajille mahdollisuuden erilaisen materiaalin jakamisen. Kiinnostavimmat tarinat leviävät verkostossa eteenpäin kavereille, kavereiden kavereille ja tuiki tuntemattomille.

Blogit ovat ikiaikaisen leirinuotioperinteen digitaalinen jatke. Ne mahdollistavat hauskojen tai koskettavien tarinoiden kertomisen, mutta ne kuljettavat mukanaan myös valtavan lastin faktaa. Blogit ovat suosittuja tietolähteitä, koska omakohtaisia kokemuksia pidetään luotettavana tietolähteenä – myös muilla aloilla kuin matkailussa.

Bloggaajilla on Suomi-viikolta valtavasti materiaalia - kuvia ja kokemuksia. Kuva: Helena Gunnare.

Bloggaajilla on Suomi-viikolta valtavasti materiaalia – kuvia ja kokemuksia. Kuva: Helena Gunnare.

Messukeskuksen kaikissa yleisötapahtumissa käy kymmeniä bloggaajia, jotka tuovat julkisuutta paitsi tapahtumille, myös näytteilleasettajille. Seuraavan kerran kun kohtaat bloggaajan, ota hänet avoimin mielin vastaan ja pohdi, mikä olisi teille molemmille paras tapa hyötyä yhteistyöstä.

Riikka, tiedottaja

Bloggaajat ovat nykypäivän sanansaattajia

Bloggajia I love me -messuilla

Bloggajia I love me -messujen Bloggers’ Loungessa.

Tämän päivän leirinuotioita viritellään monenlaisissa sosiaalisen median kanavissa. Viimeisen vuoden aikana vahvimmin esiinmarssia ovat tehneet bloggaajat, eli nykypäivän tarinankertojat. Bloggaajan ja lukijan ainutlaatuinen suhde perustuu luottamukseen siitä, että kirjoittajan tarinat ja mielipiteet ovat aitoja. 

Messuilla sosiaalisuus muuttuu konkreettiseksi, kun bloggaajat ja lukijat kohtaavat kasvokkain. Sen jälkeen bloggaaja on lukijalle vielä astetta tutumpi ja luotettavampi tietolähde. Viime syksynä I love me -tapahtumassa ja Kirjamessuilla bloggaajat nähtiin myös esiintyjävieraina tapahtumien ohjelmissa.

Näytteilleasettajille bloggaajien kohtaaminen messuilla on sananmukaisesti tuhannen taalan paikka, sillä suositut blogit saavat aikaan ilmiöitä, joiden vaikutukset näkyvät myös kaupoissa. Toivomme siis näytteilleasettajien ja bloggaajien löytävän toisensa messuilla ja solmivan kumppanuuksia, joista molemmat osapuolet hyötyvät.

Meille bloggaajat ovat tärkeä kävijäkohderyhmä, jota haluamme palvella jatkossa yhä paremmin sekä ennen tapahtumaa että messujen aikana. Bloggaajille messut on mahtava paikka kerätä juttuideoita varastoon!

Riikka, tiedottaja