Verottaja sanoi ammattimessuille kyllä

11.6.2015

Oman toimialan uudet jutut kerralla haltuun. Alan gurun luento tai tehokas täsmäisku kiinnostavaan seminaariin. Kuulumiset asiakkaiden, kumppaneiden ja kollegojen kesken. Kiinnostavia, omassa työssä hyödyllisiä uusia tuttavuuksia. Hankintoja ja tarjouspyyntöjä. Kilpailijaseurantaa. Uusien työmahdollisuuksien haistelemista. Alan vaikuttajat käden mitan päässä. Läpileikkaus siihen, mikä juuri nyt puhuttaa koko toimialaa. Hyvä fiilis ja pöhinä.

Näin se kutakuinkin menee – päivä oman alan ammattimessuilla. Aikaa ei juuri hyödyllisemmin voisi käyttää!

Haqmmaslääkäripäivien näyttely 2014

Onneksi verottajakin on nyt huomannut tämän ja kannustaa yrityksiä käyttämään ammattimessut hyödyksi henkilöstön koulutuksessa ylimääräisellä verovähennyksellä. Veroedun saa, kun messukäynti on osa työnantajan koulutussuunnitelmaa, liittyy työntekijän osaamisen kehittämiseen ja on osa työntekijän palkallista työaikaa. Messukäynnin tulee kestää vähintään kuusi tuntia tai jos messuvierailu on osa suurempaa muuta koulutuskokonaisuutta, vähintään tunnin osana laajempaa kokonaisuutta.

Nämä edellytykset täyttyvät ammattitapahtumissa helposti. Lähes poikkeuksetta ammattimessut tarjoavat laajan näyttelyn ja kymmenien tai jopa satojen yrityskontaktien ohella runsaasti ajankohtaisseminaareja, tietoiskuja, tapaamismahdollisuuksia ja muuta ohjelmaa.

Verohallinnon tarkempi ohje koulutusvähennyksen perusteista ja laskentatavoista löytyy verohallinnon sivulta.

Mikä sinun alasi ykköstapahtuma on? Löydät sen tapahtumakalenteristamme: www.messukeskus.com/tapahtumat

Tarja, viestintäpäällikkö

Halli 6

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s